MyHive updates
Lorem ipsum dolor sit amet
Valla: 20.07.2026
Lentomehiläiset keräävät meden lisäksi kukista siitepölyä. Lentäessään mehiläinen tuottaa staattisen sähkövarauksen joka saa siitepölyn pompahtamaan kukkaan laskeutuvaan mehiläiseen. Mehiläiset pakkaavat siitepölyn kennoihin ja valmistavat siitä proteiini- ja vitamiinipitoista ruokaa jota saa nauttia ensisijaisesti nuoret hoitajamehiläiset, lapset ja kuningatar. Kasvien siitepölyn väri vaihtelee paljon ja värin perusteella voidaankin tehdä hyviä arvauksia kasvista josta se on otettu. Esimerkiksi voikukan siitepöly on oranssia, omenan vaaleanruskeaa ja hevoskastanjan tummanpunaista.
Helmi: 17.07.2026
Suotuisat lentosäät ovat mahdollistaneet hyvän hunajasadon. Lentomehiläiset uurastavat kahdessa vuorossa jotta kaikki mesi ja siitepöly saadaan talteen. Lentomehiläisiä on pesässä vastassa varastotyöläiset jotka ottavat meden vastaan, pakkaavat sen kennoihin ja kuivattavat siitä ylimääräisen kosteuden pois. Kun sopiva n. 18% kosteusprosentti on saavutettu, mehiläiset peittävät hunajan vahakannella. Nyt se säilyy kennoissa käytännössä muuttumattomana usean vuoden ajan. Kaupungissa kukkii hyvin monenlaisia hyötykasveja, koristekasveja ja puita joiden moninaiset maut ja ominaisuudet antavat kaupunkihunajalle sen omintakeisen aromin.
If Turku: 16.07.2026
Kukkien kukkiessa ravintoa löytyy luonnosta on yllinkyllin ja lentomehiläiset uurastavat kahdessa vuorossa jotta kaikki mesi saadaan kerättyä varastoon talvea varten. Pesään palaavia lentomehiläisiä odottaa pesän sisäänkäynnillä joukko varastomehiläisiä jotka vastaanottavat mesilastin jatkokäsittelyä varten. Varastomehiläiset muuttavat meden hunajaksi haihduttamalla siitä ylimääräisen veden pois ennen varastointia.
Mehiläisillä on pesässä lukuisia työtehtäviä joista ensimmäinen on heti kuoriutumisen jälkeen oman synnyinkennon siivoaminen ja sen valmistelu seuraavaa toukkaa tai hunajan varastointia varten. Tarhamehiläisyhdyskunnassa naarastyöläiset tekevät kaiken työn ja kipuavat ikääntyessään urapolkua ylöspäin. Nuoret työläiset siivoavat, ruokkivat toukkia ja rakentavat kennoja. Varttuessaan he siirtyvät varastotöihin, vartijoiksi pesän sisäänkäynnille ja lopuksi meden hakuun lentomehiläisiksi, joka on työläisen rankin ja vaarallisin työ. Elämäntyönään yksi kesämehiläinen kerää 1/12 teelusikallista hunajaa jota talvella syntyvät mehiläiset syövät pitääkseen pesän lämpimänä seuraavaan kevääseen asti.
SOLA :14.07.2026
Lentomehiläiset keräävät meden lisäksi kukista siitepölyä. Lentäessään mehiläinen tuottaa staattisen sähkövarauksen joka saa siitepölyn pompahtamaan kukkaan laskeutuvaan mehiläiseen. Mehiläiset pakkaavat siitepölyn kennoihin ja valmistavat siitä proteiini- ja vitamiinipitoista ruokaa jota saa nauttia ensisijaisesti nuoret hoitajamehiläiset, lapset ja kuningatar. Kasvien siitepölyn väri vaihtelee paljon ja värin perusteella voidaankin tehdä hyviä arvauksia kasvista josta se on otettu. Esimerkiksi voikukan siitepöly on oranssia, omenan vaaleanruskeaa ja hevoskastanjan tummanpunaista.
Swinghouse: 14.07.2026
Heinäkuun edetessä mehiläisten ahkeran yhteistyön jälki alkaa olla käsin kosketeltavaa kun kesän hunajavarastot saavuttavat täyden mittansa. Ennen hunajan lopullista talvivarastointia mehiläiset haihduttavat tuoreesta hunajasta ylimääräisen veden pois tuulettamalla hunajakennoja siivillään. Kun hunaja on tarpeeksi kuivaa mehiläiset sinetöivät hunajakennot vahakannella joka pitää hunajan suojassa kosteudelta ja säilyttää sen hyvänä pitkälle tulevaisuuteen.
Ainontie 5: 13.07.2026
Tämänpäiväisellä visiitillä keräsimme kauden ensimmäiset hunajanäytteet tuoreeltaan täytetystä hunajakennosta. Koska mehiläiset tutkivat lähialuetta herkeämättä useiden kilometrien säteellä, ne toimivat näppärinä tutkimusapulaisina ympäristön tilan seurannassa. Keräämme mehiläispesistä hunajanäytteitä talteen pitkin kesää ja myöhemmin yhteistyölaboratoriomme Apilab analysoi näytteistä lähialueella kukkivien kasvien DNA:ta. Mehiläisten avulla tehtävä tutkimus tarjoaa ainutlaatuista tietoa ympäröivän luonnon monimuotoisuudesta, ekosysteemin tilasta sekä pölyttäjille tarjolla olevista ravinnonlähteistä.
Postitalo: 10.07.2026

If Keilaniemi: 08.07.2026
Lentomehiläiset keräävät meden lisäksi kukista siitepölyä. Lentäessään mehiläinen tuottaa staattisen sähkövarauksen joka saa siitepölyn pompahtamaan kukkaan laskeutuvaan mehiläiseen. Mehiläiset pakkaavat siitepölyn kennoihin ja valmistavat siitä proteiini- ja vitamiinipitoista ruokaa jota saa nauttia ensisijaisesti nuoret hoitajamehiläiset, lapset ja kuningatar. Kasvien siitepölyn väri vaihtelee paljon ja värin perusteella voidaankin tehdä hyviä arvauksia kasvista josta se on otettu. Esimerkiksi voikukan siitepöly on oranssia, omenan vaaleanruskeaa ja hevoskastanjan tummanpunaista.
Accenture: 08.07.2026
During today's visit, we collected the first honey samples of the season from a freshly filled honeycomb. Since bees constantly explore the surrounding area within a radius of several kilometers, they act as handy research assistants in monitoring the state of the environment. We collect honey samples from beehives throughout the summer and later our partner laboratory Apilab analyzes the samples for the DNA of flowering plants found in the surrounding area. This bee-assisted research method provides unique information about the biodiversity of the surrounding nature, the ecosystem health, and the food sources available to pollinators.
KYMP: 08.07.2026
Heinäkuun edetessä mehiläisten ahkeran yhteistyön jälki alkaa olla käsin kosketeltavaa kun kesän hunajavarastot saavuttavat täyden mittansa. Ennen hunajan lopullista talvivarastointia mehiläiset haihduttavat tuoreesta hunajasta ylimääräisen veden pois tuulettamalla hunajakennoja siivillään. Kun hunaja on tarpeeksi kuivaa mehiläiset sinetöivät hunajakennot vahakannella joka pitää hunajan suojassa kosteudelta ja säilyttää sen hyvänä pitkälle tulevaisuuteen.
Grönqvistin talo: 08.07.2026
Kukkien kukkiessa ravintoa löytyy luonnosta on yllinkyllin ja lentomehiläiset uurastavat kahdessa vuorossa jotta kaikki mesi saadaan kerättyä varastoon talvea varten. Pesään palaavia lentomehiläisiä odottaa pesän sisäänkäynnillä joukko varastomehiläisiä jotka vastaanottavat mesilastin jatkokäsittelyä varten. Varastomehiläiset muuttavat meden hunajaksi haihduttamalla siitä ylimääräisen veden pois ennen varastointia.
Mehiläisillä on pesässä lukuisia työtehtäviä joista ensimmäinen on heti kuoriutumisen jälkeen oman synnyinkennon siivoaminen ja sen valmistelu seuraavaa toukkaa tai hunajan varastointia varten. Tarhamehiläisyhdyskunnassa naarastyöläiset tekevät kaiken työn ja kipuavat ikääntyessään urapolkua ylöspäin. Nuoret työläiset siivoavat, ruokkivat toukkia ja rakentavat kennoja. Varttuessaan he siirtyvät varastotöihin, vartijoiksi pesän sisäänkäynnille ja lopuksi meden hakuun lentomehiläisiksi, joka on työläisen rankin ja vaarallisin työ. Elämäntyönään yksi kesämehiläinen kerää 1/12 teelusikallista hunajaa jota talvella syntyvät mehiläiset syövät pitääkseen pesän lämpimänä seuraavaan kevääseen asti.
Valla: 08.07.2026
Heinäkuun edetessä mehiläisten ahkeran yhteistyön jälki alkaa olla käsin kosketeltavaa kun kesän hunajavarastot saavuttavat täyden mittansa. Ennen hunajan lopullista talvivarastointia mehiläiset haihduttavat tuoreesta hunajasta ylimääräisen veden pois tuulettamalla hunajakennoja siivillään. Kun hunaja on tarpeeksi kuivaa mehiläiset sinetöivät hunajakennot vahakannella joka pitää hunajan suojassa kosteudelta ja säilyttää sen hyvänä pitkälle tulevaisuuteen.
Columbus: 08.07.2026

Keva Unioninkatu: 06.07.2026

Suomitalo: 03.07.2026
Tämänpäiväisellä visiitillä keräsimme kauden ensimmäiset hunajanäytteet tuoreeltaan täytetystä hunajakennosta. Koska mehiläiset tutkivat lähialuetta herkeämättä useiden kilometrien säteellä, ne toimivat näppärinä tutkimusapulaisina ympäristön tilan seurannassa. Keräämme mehiläispesistä hunajanäytteitä talteen pitkin kesää ja myöhemmin yhteistyölaboratoriomme Apilab analysoi näytteistä lähialueella kukkivien kasvien DNA:ta. Mehiläisten avulla tehtävä tutkimus tarjoaa ainutlaatuista tietoa ympäröivän luonnon monimuotoisuudesta, ekosysteemin tilasta sekä pölyttäjille tarjolla olevista ravinnonlähteistä.
Bensowin Talo: 03.07.2026
Tämänpäiväisellä visiitillä keräsimme kauden ensimmäiset hunajanäytteet tuoreeltaan täytetystä hunajakennosta. Koska mehiläiset tutkivat lähialuetta herkeämättä useiden kilometrien säteellä, ne toimivat näppärinä tutkimusapulaisina ympäristön tilan seurannassa. Keräämme mehiläispesistä hunajanäytteitä talteen pitkin kesää ja myöhemmin yhteistyölaboratoriomme Apilab analysoi näytteistä lähialueella kukkivien kasvien DNA:ta.
Mehiläisten avulla tehtävä tutkimus tarjoaa ainutlaatuista tietoa ympäröivän luonnon monimuotoisuudesta, ekosysteemin tilasta sekä pölyttäjille tarjolla olevista ravinnonlähteistä.
Swinghouse: 1.07.2026
Lentomehiläiset keräävät meden lisäksi kukista siitepölyä. Lentäessään mehiläinen tuottaa staattisen sähkövarauksen joka saa siitepölyn pompahtamaan kukkaan laskeutuvaan mehiläiseen. Mehiläiset pakkaavat siitepölyn kennoihin ja valmistavat siitä proteiini- ja vitamiinipitoista ruokaa jota saa nauttia ensisijaisesti nuoret hoitajamehiläiset, lapset ja kuningatar. Kasvien siitepölyn väri vaihtelee paljon ja värin perusteella voidaankin tehdä hyviä arvauksia kasvista josta se on otettu. Esimerkiksi voikukan siitepöly on oranssia, omenan vaaleanruskeaa ja hevoskastanjan tummanpunaista.
Tämänpäiväisellä visiitillä keräsimme kauden ensimmäiset hunajanäytteet tuoreeltaan täytetystä hunajakennosta. Koska mehiläiset tutkivat lähialuetta herkeämättä useiden kilometrien säteellä, ne toimivat näppärinä tutkimusapulaisina ympäristön tilan seurannassa. Keräämme mehiläispesistä hunajanäytteitä talteen pitkin kesää ja myöhemmin yhteistyölaboratoriomme Apilab analysoi näytteistä lähialueella kukkivien kasvien DNA:ta. Mehiläisten avulla tehtävä tutkimus tarjoaa ainutlaatuista tietoa ympäröivän luonnon monimuotoisuudesta, ekosysteemin tilasta sekä pölyttäjille tarjolla olevista ravinnonlähteistä.
Helmi: 01.07.2026
Lentomehiläiset keräävät meden lisäksi kukista siitepölyä. Lentäessään mehiläinen tuottaa staattisen sähkövarauksen joka saa siitepölyn hyppäämään kukkaan laskeutuvaan mehiläisen karvoihin. Mehiläiset pakkaavat siitepölyn kennoihin ja valmistavat siitä proteiini- ja vitamiinipitoista ruokaa jota saa nauttia ensisijaisesti nuoret hoitajamehiläiset, toukat ja kuningatar. Kasvien siitepölyn väri vaihtelee paljon ja värin perusteella voidaankin tehdä hyviä arvauksia kasvista josta se on kerätty. Esimerkiksi voikukan siitepöly on oranssia, omenan vaaleanruskeaa ja hevoskastanjan tummanpunaista.
Calvus: 01.07.2026
Heinäkuun edetessä mehiläisten ahkeran yhteistyön jälki alkaa olla käsin kosketeltavaa kun kesän hunajavarastot saavuttavat täyden mittansa. Ennen hunajan lopullista talvivarastointia mehiläiset haihduttavat tuoreesta hunajasta ylimääräisen veden pois tuulettamalla hunajakennoja siivillään. Kun hunaja on tarpeeksi kuivaa mehiläiset sinetöivät hunajakennot vahakannella joka pitää hunajan suojassa kosteudelta ja säilyttää sen hyvänä pitkälle tulevaisuuteen.
Grönqvistin talo: 01.07.2026
Katolle on juuri muuttanut uusi toimistomehiläisyhteiskunta. Mehiläiset tutustuvat uuteen ympäristöönsä tehden orientaatiolentoja muutaman päivän ajan jonka jälkeen lentomehiläiset lähtevät etsimään ruokaa lähialueen kukkivista kasveista ja puista. Kaupungissa kukkii monenlaisia hyöty- ja koristekasveja sekä erityisiä kaupunkipuita kuten lehmuksia joiden uniikit aromit maistuvat kaupunkihunajassa. Maaseutuun verrattuna kaupungissa on parempi kukkajatkumo joka tarkoittaa sitä että kun yksi kasvi lopettaa kukintansa niin toinen aloittaa jolloin mehiläisillä on jatkuvasti ruokaa saatavilla lyhyen lentomatkan päässä. Voisi sanoa että kaupungissa on siis palvelut lähempänä mehiläisellekin.