MyHive updates
Lorem ipsum dolor sit amet
Suomitalo: 04.06.2026
Kun aurinko lämmittää ja luonto kukkii, mehiläisyhdyskunnat kasvavat kovalla vauhdilla. Kuningatar saattaa munia keskikesällä jopa 2000 munaa päivässä! Kun pesässä käy tila vähiin, mehiläiset alkavat suunnitella pesän jakamista eli parveilua joka on mehiläisille luonnollinen tapa lisääntyä ja valloittaa uusia mesiapajia. Työmehiläiset alkavat valmistella pesää muuttoon juoksuttamalla vanhaa kuningatarta lentokuntoon ja aloittamalla uuden kuningattaren kasvatuksen. Kun tiedustelijamehiläiset ovat löytäneet sopivan kandindaatin uudelle kodille, osa mehiläisistä lentää vanhan kuningattaren kanssa rakentamaan uutta pesäpaikkaa ja jäljelle jääneet mehiläiset jäävät odottamaan uuden kuningattaren kuoriutumista.
Me teemme tästä muuttoprosessista mehiläisille helpomman siirtämällä keskikesällä puolet porukasta suoraan uuteen pesään.
Arabia: 04.06.2026
Suomessa on yli 235 luonnonvaraista mehiläislajia, johon kuuluu myös eri kimalaislajit. Suurin osa näistä on erakkomehiläisiä. Pölyttävät eläimet johon kuuluu myös kehrääjät, perhoset ja lintulajeja pölyttävät 80% kaikista maailman kasveista ja 75% ihmisen ruokakasveista *
Kaupungin katoilla majailevissa tarhamehiläispesissä asuu keskikesällä noin 50 000 mehiläistä. Tarhamehiläiset rakentavat viimeisen päälle organisoituneita yhdyskuntia joissa jokaisella mehiläisellä on tärkeä tehtävä. Lentomehiläisen työ on etsiä hyvä mesiapaja ja kertoa siitä kavereille. Kukkien mettä kerätessään kasvien aromit ja myös sen DNA tallentuu hunajaan, josta me saamme analysoitua arvokasta tutkimusdataa kaupungin ruokatarjonnasta mehiläisen silmin. Tutkimuksissa olemme mm. havainneet että kimalaiset, tarhamehiläiset ja rusomuurarimehiläiset ruokailevat osittain samoilla kasveilla mutta jokaiselta löytyy omat erikoisherkkunsa.
Tiesitkö että lentomehiläiset voivat lentää yli kolmen kilometrin päähän keräämään ravintoa ja pölyttää keskimäärin 50 000 kukkaa valmistaakseen 1 gramman hunajaa?
Calvus: 02.06.2026

Lepakko: 03.06.2026

Columbus: 03.06.2026

Duo: 01.06.2026

KYMP: 01.06.2026

Elimäenkatu 5 : 29.05.2026

If Turku: 28.05.2026

Accenture: 28.05.2026
There are over 235 wild bee species in Finland, including various species of bumblebees. Most of these are solitary bees. Pollinators, which also include bumblebees, butterflies, and certain bird species, pollinate 80% of all the world’s plants and 75% of human food crops *
Our urban rooftop beehive colonies are home to an average of 70,000 bees in midsummer. Honeybees build highly organized colonies where every bee has an important role. The forager bee’s job is to find a good nectar source and tell the others about it. As they collect nectar from flowers, the plants’ aromas and even their DNA are stored in the honey, from which we obtain valuable research data on the city’s food supply. In our research, we have observed, for example, that bumblebees, honeybees, and mason bees prefer different plants.
Did you know that foraging bees can fly over three kilometers to collect nectar, and that a single foraging bee pollinates an average of 50,000 flowers to produce 1 gram of honey?
Bensowin Talo: 28.05.2026
Lentomehiläiset keräävät meden lisäksi kukista siitepölyä. Lentäessään mehiläinen tuottaa staattisen sähkövarauksen joka saa siitepölyn pompahtamaan kukkaan laskeutuvaan mehiläiseen.
Mehiläiset pakkaavat siitepölyn kennoihin ja valmistavat siitä proteiini- ja vitamiinipitoista ruokaa jota saa nauttia ensisijaisesti nuoret hoitajamehiläiset, lapset ja kuningatar. Kasvien siitepölyn väri vaihtelee paljon ja värin perusteella voidaankin tehdä hyviä arvauksia kasvista josta se on otettu. Esimerkiksi voikukan siitepöly on oranssia, omenan vaaleanruskeaa ja hevoskastanjan tummanpunaista.
Safiiri: 27.05.2026
Lentomehiläiset keräävät meden lisäksi kukista siitepölyä. Lentäessään mehiläinen tuottaa staattisen sähkövarauksen joka saa siitepölyn pompahtamaan kukkaan laskeutuvaan mehiläiseen. Mehiläiset pakkaavat siitepölyn kennoihin ja valmistavat siitä proteiini- ja vitamiinipitoista ruokaa jota saa nauttia ensisijaisesti nuoret hoitajamehiläiset, lapset ja kuningatar. Kasvien siitepölyn väri vaihtelee paljon ja värin perusteella voidaankin tehdä hyviä arvauksia kasvista josta se on otettu. Esimerkiksi voikukan siitepöly on oranssia, omenan vaaleanruskeaa ja hevoskastanjan tummanpunaista.
Suomitalo: 26.05.2026
Suomessa on yli 235 luonnonvaraista mehiläislajia, johon kuuluu myös eri kimalaislajit. Suurin osa näistä on erakkomehiläisiä. Pölyttävät eläimet johon kuuluu myös kehrääjät, perhoset ja lintulajeja pölyttävät 80% kaikista maailman kasveista ja 75% ihmisen ruokakasveista *
Kaupungin katoilla majailevissa tarhamehiläispesissä asuu keskikesällä noin 50 000 mehiläistä. Tarhamehiläiset rakentavat viimeisen päälle organisoituneita yhdyskuntia joissa jokaisella mehiläisellä on tärkeä tehtävä. Lentomehiläisen työ on etsiä hyvä mesiapaja ja kertoa siitä kavereille. Kukkien mettä kerätessään kasvien aromit ja myös sen DNA tallentuu hunajaan, josta me saamme analysoitua arvokasta tutkimusdataa kaupungin ruokatarjonnasta mehiläisen silmin. Tutkimuksissa olemme mm. havainneet että kimalaiset, tarhamehiläiset ja rusomuurarimehiläiset ruokailevat osittain samoilla kasveilla mutta jokaiselta löytyy omat erikoisherkkunsa.
Tiesitkö että lentomehiläiset voivat lentää yli kolmen kilometrin päähän keräämään ravintoa ja pölyttää keskimäärin 50 000 kukkaa valmistaakseen 1 gramman hunajaa?
Kansis: 26.05.2026

Arabia: 26.05.2026

KPMG: 25.05.2026

If Keilaniemi: 25.05.2026

Swinghouse: 25.05.2026

Lepakko: 22.05.2026

P22: 1.08.2025
Kun lämpötilat nousevat keväällä yli 10 asteeseen ja aurinko alkaa lämmittää, mehiläiset lähtevät ensimmäiselle lennolleen. Tätä lentoa kutsutaan "puhdistuslennoksi" sillä siisteinä eläiminä mehiläiset eivät tee tarpeitaan talven aikana pesän sisälle vaan odottavat kärsivällisesti kevättä.
Alkukevään ruokalistalla mehiläisille on tarjolla aikaisin kukkivan lepän sekä pajun siitepölyä josta mehiläiset tekevät proteiinipitoista toukanruokaa. Näihin aikoihin myös kimalaiskuningattaret heräävät talvihorroksesta ja alkavat etsiä pesäkoloa tulevalle kesälle.